perjantai 16. syyskuuta 2016

Aurinkokivessä tavattiin



Kokoonnuimme Vantaan neuvoloiden intoa puhkuvan perhevalmennus-kehittämisryhmän kanssa kolmatta kertaa, tällä kertaa upouudessa Aurinkokivessä. Löydettyämme kukin perille, pääsimme tutustumaan Kivistön neuvolan uuteen ryhmätilaan, jossa kokoonnuimme.
Aamukahvin yhteydessä vaihdoimme kuulumisia ja fiiliksiä toissapäiväisestä perhevalmennus-pajasta, jossa oli myös perheitä mukana kertomassa omia ajatuksiaan perhevalmennuksesta ja toiveita siitä, millainen ”unelmien” perhevalmennus olisi. Koska tapasimme nyt ensimmäistä kertaa koko ryhmän kesken, suoritimme lyhykäisen esittelykierroksen, jonka jälkeen pääsimmekin itse asiaan. Eli pohtimaan runkoa tulevaisuuden perhevalmennukselle.

Keskustelimme asiakkailta kyselyn perusteella saamastamme palautteesta ja pajassa mukana olleiden perheiden toiveista. Näiden pohjalta päädyimme siihen, että raskausaikana järjestettävä valmennus tiivistettäisiin kahteen kertaan ja lapsen syntymän jälkeen kertoja olisi yksi. Kyselyiden pohjalta mielipiteet jakautuivat selkeästi kahteen ryhmään, osa asiakkaista toivoi lisää ryhmäytymistä, keskustelua ja vertaistukea, kun taas toiset halusivat tietää vain ”faktat”. Näin ollen suunnittelimme, että perinteisen (mutta uudenlaisen) valmennuksen lisäksi kehittelisimme myös ”virtuaalivalmennuksen”, eli tietopaketin, mikä olisi kaikkien saatavilla Vantaan kaupungin Nettineuvolassa.

Rungon muotouduttua jakauduimme aihealueittain ryhmiin kunkin osallistujan mielenkiinnon pohjalta ja vetäydyimme omissa pienryhmissämme suunnittelemaan asiasisältöä aiheisiin. Aiheet jakautuivat seuraavasti: parisuhde ja vanhemmus, synnytys, lapsivuodeaika ja imetys sekä syntymän jälkeinen ensimmäinen kerta, jonka aihe olisi mm. äidin toipuminen, liikunta, imetys jne. Ryhmä kokoontuisi ensimmäisen kerran vauvojen kanssa jo n.1-2kk syntymän jälkeen.




Lounastimme yhdessä omia eväitämme Aurinkokivessä, jonka jälkeen teimme pienen happihyppelyn Kivistön uudella alueella. Tämän jälkeen jatkui päivämme kunkin pienryhmän esityksillä omista tuotoksistaan ja suunnitelmistaan. Keskustelu kävi kiihkeänä ja innokkaana.
Kaikki olimme tyytyväisiä päivään ja siihen, kuinka mukavasti runko uudelle perhevalmennukselle lähti muovautumaan.
Tästä tulee hyvä!

Ryhmän puolesta,
Maria Sjöström
terveydenhoitaja-kätilö


Martinlaakson neuvola

maanantai 12. syyskuuta 2016

Perhevalmennus paremmaksi - paja

Uuden perhevalmennuksen suunnittelu jatkui kesätauon jälkeen Tikkurilan neuvolassa 31.8.2016 pidetyssä Perhevalmennus paremmaksi – pajassa. Suunnitteluryhmän terveydenhoitajien ja perheohjaajien lisäksi paikalla oli Vantaalla perhevalmennuksen käynyt äiti ja hänen ihastuttava, alle vuoden ikäinen tyttärensä. Lisäksi saimme vauvaa odottavan näkemyksiä raskaana olevalta, jolla oma perhevalmennus oli vielä edessäpäin. Vietimme mukavan iltapäivän keskustellen ja vaihtaen ajatuksia siitä, mitä asioita perhevalmennuksessa olisi tärkeää käsitellä ja minkälaisia työskentelytapoja terveydenhoitajat, perheohjaajat ja asiakkaat toivoisivat. Pohdimme myös yhdessä kuinka monta valmennuskertaa olisi riittävästi ja mihin kellonaikaan asiakkaat pääsisivät parhaiten paikalle. Apuna ja tukena käytimme asiakaskyselyä, johon olimme saaneet mukavan määrän vastauksia jo valmennukseen osallistuneilta vanhemmilta.

Pohdimme paljon olisiko perhevalmennuksessa tärkeää korostaa vertaistukea ja keskustelua vai kaipaavatko asiakkaat enemmän informaatiota koskien mm. synnytystä ja imetystä. Asiakaskyselyssäkin tuli ilmi, että toiset haluavat nimenomaan tutustua alueen muihin tuleviin vanhempiin ja toiset taas tulevat paikalle ainoastaan kuulemaan faktaa. Tästä heräsikin keskustelua, olisiko osa perhevalmennuksesta hyvä toteuttaa virtuaalisesti ja painottaa paikan päälle tulevien kanssa vertaistukea ja keskustelua.



Iltapäivän aikana Vantaan läntisen neuvolatoiminnan osastonhoitaja Virpi kirjoitti ajatuksia taululle kynä sauhuten. Päivän päätteeksi meillä oli jo aika hyvä näkemys siitä, kuinka monta kertaa perhevalmennusta tulisi jatkossa olemaan raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Asiakkaiden toive iltavalmennuksista otettiin myös huomioon. Keskustelimme myös siitä, olisiko perhevalmennusta tärkeää ohjata sellaiset terveydenhoitajat ja perheohjaajat, jotka kokevat ryhmänohjauksen luontevaksi ja siitä, kuinka tärkeä merkitys osaavalla ja innostavalla vetäjällä on keskusteluun kannustavan ilmapiirin luomisessa.

Pikkuinen 1-vuotias osallistujamme jaksoi hienosti koko iltapäivän ajan. Tunnelma oli avoin, mielipiteitä kuultiin monenlaisia sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta. Seuraavalla kerralla jatkamme suunnittelua pohtimalla eri valmennuskertojen sisältöjä ja kehittämällä Vantaan kaupungin perhevalmennuksen nettisivuja. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Uutta luomassa

Uusi pieni ihminen kehittyy, kasvaa ja vihdoin syntyy omana täydellisenä itsenään. 

Miltä tuntuu odottaa vauvaa, mitä ajatuksia herää ja mitkä asiat nousevat mieleen juuri tässä elämänvaiheessa? Mitä tulisi tietää ja mihin varautua ennen synnytystä, sen aikana ja varsinkin sen jälkeen?






 Näihin kysymyksiin me neuvolassa mietimme vastauksia. Olemme tarjonneet esikoista odottaville vanhemmille perhevalmennusta vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan olemme onnistuneet eli ainakin saaneet paikalle valtaosan kutsutuista ja toisinaan taas emme. Hommaa täytyy siis kehittää ja toki ennestään hyvääkin voi aina parantaa.

Haluaisimme tehdä perhevalmennuksesta juuri sinun näköisesi. Auta meitä hiomaan siitä sellainen rautainen timantti, jota toivot itsellesi ennen hyppäystä kohti ehkä elämäsi isointa muutosta, vanhemmuutta.

Tule mukaan Perhevalmennus paremmaksi -pajaan 31.8.16 klo 14 -16 Tikkurilan neuvolaan (Kielotie 40). Voit myös vastata kyselyymme 1.9.16 asti:

Kyselyyn pääset tästä

Tehdään yhdessä ihan paras perhevalmennus!